C-pojille Raisiosta kaksi voittoa

23.10.2016

VanLen C-pojat jatkoivat sarjakauttaan ensimmäisellä poolikierroksella. Raisiossa pelatussa viiden joukkueen turnauksessa VanLe sijoittui kolmanneksi voittamalla kaksi neljästä ottelusta.

Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli isäntäjoukkue ja lohkon suosikki Raision Loimu, joka olikin ensimmäisessä erässä odotetun kova ja vei sen nimiinsä selkein lukemin 25-12. Syyslomasta johtuen viimeistelyharjoitukset oli käyty vain puolikkaalla joukkueella, joten vastaanottoryhmitykset olivat aluksi hakusessa. Toisessa erässä poikien kuviot toimivat jo huomattavasti sujuvammin ja erän puolivälin jälkeen VanLe yltyi suorastaan hurmokseen ja nappasi isäntien johdon kiinni ja meni ohi. VanLe johti vielä 21-22, mutta Loimun kovempi laitahyökkäysvoima ratkaisi lopulta erän 25-23.

Toisessa ottelussa Luolajan Kajastus sortui runsaaseen virhemääräänsä eikä pystynyt haastamaan VanLea kuin ajoittain. Molemmat erät päättyivät VanLelle 25-17. Ajoittain VanLen pojat yltyivät esittämään parastaan verkolla, joskin väliin mahtui myös liikaa helppoja virheitä.

Kolmannessa ottelussa oli panoksena säilyminen F-poolitasolla, sillä lohkon kahta viimeistä odotti putoaminen G-tasolle. Vastustajana oli 2003 syntyneille viime keväänä D-poikien sarjassa karvasta kalkkia juottanut paikallisvastus Vihdin Lentopallo. Ensimmäisessä erässä ViLePa nosti tarkasti peliin VanLen torjunnan taakse pudottamat jujut, mutta sortui virheisiin omissa vastahyökkäyksissään. Avauserä meni VanLelle 25-19. Erätauolla päätettiin peippailun sijasta alkaa lyödä palloa surutta, mikä tuottikin nopeasti peräti 12-2-johdon. Loppuerä oli tasaisempi, mutta toisen erän voitto kirjattiin VanLelle selkeästi 25-13.

Päätösottelussa Akaan A-Volleytä vastaan pelattiin lohkon kakkossijasta. A-Volleyn voittonumerot 25-16, 25-19 kertovat selkeää kieltä joukkueiden voimasuhteista. A-Volleyn passari pyöritti rohkeasti nopeaa peliä käyttäen runsaasti mm. takapateria. Tuloksena oli tukku virheitä, mutta myös runsaasti pisteitä. VanLen otteissa painoi jo väsymys, mutta toisen erän loppukiri jätti kuitenkin hyvän maun turnauksesta.

Kaiken kaikkiaan turnaus sujui odotusten mukaisesti. Sarjapaikka F-tasolla säilyi kahdella voitolla. Nousuun E-tasolle ei tällä kertaa ollut vielä edellytyksiä, vaan Loimu vei tuon paikan. Sarja jatkuu taas kolmen viikon kuluttua toisen poolikierroksen turnauksella.