Tervetuloa

Vantaan Lentopallo ry (VanLe) on vuonna 1987 perustettu lajin erikoisseura

Seuran toiminta pohjautuu laadukkaaseen nuorisotyöhön sekä omatoimisesti aktiivisiin aikuisjoukkueisiin.

Uutisia

Lentopallojuniorien kausi huipentui perinteiseen tapaan koululaisten ensimmäisellä lomaviikolla pelattuun Power Cupiin. Kaikki juniori-ikäluokat ekaluokkalaisista nuoriin aikuisiin kattava nelipäiväinen turnaus järjestettiin tänä vuonna Rovaniemellä. Lauantaina yöttömän yön auringon valossa pelattiin aina sunnuntain pikkutunneille asti. Tavallista pidempi matka laski hiukan osallistuvien joukkueiden määrää, mutta silti 24 sarjaan osallistui yhteensä lähes 700 joukkuetta.
Lentopalloliiton viisi aluetta (Pohjoinen, Etelä, Itä, Länsi ja Lounas) mittelevät B-juniorien aluejoukkueiden Suomen mestaruudesta Kuusamossa 24.-26. toukokuuta. Etelän joukkueissa pelaa yhteensä kahdeksan VanLen pelaajaa.
VanLen kaksi B-poikajoukkuetta pelasivat kauden päättävät sijoitusturnauksensa lauantaina. Sinisten joukkue matkasi Keski-Suomeen Kyyjärvelle asti kisaamaan sijoista 13-18. Päätösottelun voiton myötä sarjan loppusijoitukseksi tuli 17. Mustien joukkue taas voitti Loimaalla sijoista 28-31 pelatussa turnauksessa kaikki vastustajansa ja nappasi turnausvoiton myötä sijan 28.

Kotiottelut kaudella 2024-2025

Vanle M1 - Bat-Le (23.10.2024 klo 13:45)
Vanle N1 - Nale (4.11.2024 klo 20:00)
Vanle N1 - Helvolley (10.11.2024 klo 13:45)
Vanle N1 - Puma N3 (24.11.2024 klo 13:45)
VanLe N1 - Tapanilan Erä N2 (1.12.2024 klo 13:45)

Aikuisjoukkueiden ottelut

Facebook-sivun näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.