Tervetuloa

Uutisia

VanLen D-tytöt osallistuivat kauteen kolmen joukkueen ja 20 pelaajan voimin. Viimeisissä turnauksissa nähtiin jokaiselta joukkueelta jälleen kerran eteenpäin menemistä eri osa-alueilla ja sijoituksellisesti päädyttiin loistavasti tulokseen 6, 7 ja 24 /37. Onnittelut tytöille ja tsemppiä treenisalille jatkossakin!
VanLe Moukarit koostuu lentiskoulussa viime syksynä aloittaneista pojista ja parista pitempään pelanneesta vahvistuksesta. Joukkue pelasi kevätkaudella D-poikien tiikerisarjassa. Päätavoitteena oli pelikokemuksen ja turnausrutiinin hankkiminen tulevia kausia varten, mutta pelkän osallistumisen riemun varaan eivät ilonaiheet jääneet, vaan joukkue kirjasi ennakkoluulottomalla pelillä kevään mittaan yhteensä neljä voittoa kahdessatoista ottelussa ja sarjan kuudennen tilan.
VanLe Jyrät hallitsi Eteläisen alueen D-poikien tiikerisarjaa kevätkaudella ylivoimaisesti. Joukkue voitti kaikki kaksitoista otteluaan ja hävisi niissä vain yhden erän.
D-poikien aluemestaruuslopputurnaus pelattiin Haminassa lauantaina. Isäntäjoukkue Arsi vei mestaruuden kaatamalla loppuottelussa PuMa Nucl34Rin jännittävien vaiheiden jälkeen. Pronssiottelussa VanLe Tykit taipui ViLePa Blackille ja sijoittui näin sarjassa neljänneksi.